Posts Tagged ‘Petteri Orpo’

Orpo Saksan vaalituloksesta: Merkel on yhä vaikutusvaltaisin eurooppalainen – vaikka kannatus laski ja maahanmuuttovastaiset nousivat liittopäiville

Suomen hallituspuolueissa arvellaan, että Saksan vaalitulos voi olla Suomen Eurooppa-poliittisen linjan kannalta toimiva. Perussuomalaiset puolestaan pitävät oikeistopopulistista AfD -puoluetta linjauksiltaan läheisenä.

Eläkeläisköyhyys puhutti kyselytunnilla – “onko teillä muuta esittää kuin 15 euron takuueläkkeen korotus”

Eduskunta kävi budjettikeskustelun välissä kyselytunnin.

Petteri Orpo esitteli ensi vuoden budjetin: Mitään jakovaraa ei ole, vaikka talous kasvaa laaja-alaisesti

Suomen suurin ongelma on edelleen työttömyys, valtiovarainministeri painotti.

Tutkija: Perussuomalaisten ja hallituskumppanien olisi pitänyt puuttua vihapuheeseen tiukemmin

Oppositiopoliitikko Ville Niinistö sanoo, että vihapuhe kohdistuu erityisesti naisiin.

Turvallisuusjohtaja poliitikkojen häiriköinnistä ja uhkailuista: Koko ajan joudumme tätä perkaamaan

Ministerien ja heidän omaistensa uhkailu nousi esiin Petteri Orpon eilisessä Facebook-kirjoituksessa.

Orpo ei ole ainoa – ministeri Pirkko Mattila kertoo Ylelle, kuinka hänen perhettään on häiriköity vuoden ajan

Kaksi ministeriä on tänään kertonut puolisoidensa joutuneen nettihäiriköinnin kohteeksi.

Petteri Orpo kertoo Facebookissa: Vaimoani häiriköity ja uhkailtu pitkään, “nyt riittää”

Häiriköinnin taustalla on Orpon mukaan perättömien tietojen levittäminen valemedioissa.

EU-puheet paljastavat hallituksen linjaerot – Orpo ei sano ei uusille avauksille, Terho lukkiutuu hallitusohjelmaan

EU alkaa neuvotella rahaliiton uudistuksista parin viikon päästä. EU-komission puheenjohtajan Junckerin ehdotukset saavat Suomen hallituksessa riitasointisen vastaanoton.

Orpo ja oppositiojohtajat sanaharkassa sote-säästöistä – “Toveri Li maalaa kaikki pirut”

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vaati valtiovarainministeri Petteri Orpoa (kok.) tuomaan pöytään riippumattomat laskelmat kolmen miljardin euron sote-säästöistä.

Orpo verohallinnon salaisesta ohjeistuksesta: “Ei käsittääkseni ole enää voimassa”

Verohallinnossa on ollut parin vuoden aikana käytössä ohjeistus, jonka mukaan alle 30 000 euron lahjaveroista tehtyjä ilmiantoja ei tutkita.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and